tjk
New Member
Posts: 9
|
Post by tjk on Aug 12, 2009 19:38:46 GMT 4
Suora lainaus täältä www2.te-keskus.fi/new/uus/Kalatalousyksikko/Tehokalastusprojekti.pdfKuhan alamitta Kuhalle pitäisi asettaa alamitaksi 50 cm. Tällöin varmistettaisiin se, että koiraiden lisäksi suurin osa naaraskuhista ehtisi lisääntyä edes kerran. Esimerkiksi Lohjanjärvellä koiraskuhien on havaittu olevan sukukypsiä 38-senttisinä ja naaraiden vasta 50-senttisinä (Salminen ym. 1996). Jos kuhan alamitta on 50 cm, kuhat ehtivät myös kasvaa riittävän isoiksi särkikaloihin kohdistuvan saalistuksen kannalta. Päijänteellä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu vain 50-senttisten ja sitä suurempien kuhien syövän särkiä (Keskinen ym. 1997). Pienemmillä kuhilla ravinto koostui 72 pääasiassa kuoreesta ja ahvenesta. Myös Lahden Vesijärvellä on todettu särjen ja ahvenen osuuden kasvavan kuhan ravinnossa kuhan koon kasvaessa (Peltonen ja Ruuhijärvi 1996)."Nyt ollaan suunnittelemassa kuhan poikasistutuksia ensi vuodelle. Eikö olisi järkevämpää nostaa alamittarajaa (naaraiden lisääntymikokoon 50 cm:iin) ja antaa luonnon hoitaa sille kuuluva osa tehokkaammin. On tutkimuksin osoitettu, että kuhan saalismäärät lähes tuplaantuvat alamittaa kasvattamalla. Myös isojen naaraiden merkitys populaatiossa on merkittävä. Ruskuaisen suurempi määrä antaa poikasille paremmat lähtökohdat kasvuun ja selviämiseen talvesta. Hauen kohdalla tämä tiedostetaan jo laajemmin( eikä kalastusseuran suositusluontoisia ohjeita tarvitse hakea kaukaa (Åminneforsin kalastusseura)http://kotisivu.dnainternet.net/danan/Site/Media/transparent.gif.) Pienemmillä järvillä, joissa verkkokalastuspaine on olematon, voi kokea millainen kuhakanta voisi olla. Monikiloinen voi olla tavanomainen uistelukuha ja pikkusintti harvinaisempi sattuma. Olisi hienoa, jos Lohjanjärvellä kyettäisiin visioimaan tulevaisuutta hieman perinteistämme poiketen
|
|
|
Post by vili103 on Aug 13, 2009 12:22:21 GMT 4
Ideana hyvä, mutta...Tulin muutama päivä sitten järveltä ojamon rantaan ja jäin suustani kiinni parin vanhemman herran kanssa. Kertoivat kalastavansa siikaa kaupungin vesialueilla (eli ilm. isoselän puolella) ja saalistakin oli tullut jonkin verran, oheistuotteena kuhaakin. Verkkoina oli käytetty 25mm verkkoa, joita oli muutaman kappalleen lita . Ainoa vaan mistä näin uistelijana jäi hieman mudan maku suuhun oli että liinan korkeus oli kuulemma 10m, kun kuulemma vain pituus/verkko on rajattu ei korkeutta. Arvata saattaa mitä moiset aidat aiheuttavat pikkukuha kannalle. Eli mielestäni mikäli oikeasti halutaan kasvattaa mitta kuhien/kalojen saalismäärää , tulisi toimenpiteiden olla huomattavasti kattavampia kuin pelkkä alamitan kasvattaminen. Pienenä kuriositteetina vielä, etten näiden 19v aikana, joina olen kalastusta harrastanut lohjan järvellä, ole kertaakaan nähnyt verkkomiesten laskevan pois alamittaisia, mutta uistelioiden kyllä.
|
|
|
Post by Tupe on Aug 14, 2009 8:50:40 GMT 4
50cm alamitta passaa kyllä, pitäisi vaan tuo verkkohomma saada kuriin myös. Valvontaa ei käytännössä ole ollenkaan ja verkkolupia saa tarvittaessa vaikka niin paljon, että voi lyödä järven tukkoon, ei mitään järkeä koko touhussa. Niin kauan kun asioista päättää samat "jäärät" ei asioihin tule muutosta. Sinne tarvittaisiin joku asiantuntija hakkaamaan päättäjille järkeä päähän. Uistelijat tuskin laittavat pahakseen jos alamitta nostetaan 50cm, verkkomiehille se on aivan sama mikä on alamitta, kaikki lähtee kuitenkin mukaan kun ovat kerinneet jo kuolemaan sinne verkkoon eikä niitä kannata heittää takaisin ja kun kukaan ei valvo niin ei pelkoa kiinni jäämisestä. Ja jos sattuu jäämään kiinni, mitä sitten, sakot on sen verran pienet, että harvalla tuntuu missään. Jos järvellä kävisi edes yksi valvoja kerran viikossa tarkistamassa verkkojen luvat ja silmäkoot sekä keräisi luvattomat pois vedestä, voisi touhu alkaa edes vähän muuttua. Uistelijoita sen verran paljon tunnen, että aika tunnollisesti lupia ostetaan ja alamittoja päästetään pois. Ja onhan se 40cm kuha niin säälittävän kokoinen, että ei sellaista kehtaa edes ottaa ruokakalaksi.
|
|
tjk
New Member
Posts: 9
|
Post by tjk on Jul 19, 2010 13:33:23 GMT 4
Keskustelin Kuhauistajan startissa seuran erään nokkajäsenen kanssa kilpailun alamittarajasta. Olimme samaa mieltä ja uskon, että osa kilpailijoista pohtii myös samaa. Vaadittavaan nippa 42 cm:iin kasvaneita kuhapienokaisia on nyt lämpimän kesän myötä ehkä aiempia kesiä enemmän. Kutuaikana nämä olivat ilmeisesti jopa alle 40 cm. Yllä olevassa viestissäni mainitun tutkimuksen perusteella voisi olettaa, että nyt ylös otettavat n. 42 cm kuhat eivät ole pääseet kutemaan elämänsä aikana kertaakaan. Melkoista tuhlausta? Ehdotus tämän kesän seuraavaan kuhauistelukilpailuun; jospa kokeilisitte nostaa alamittaa 45 tai 50 cm:iin. Saaliin kokonaiskilomäärä ehkä putoaa tilapäisesti, mutta veteen jäisi suurempi määrä tuottamaan tulevaisuutta ja jatkossa kenties myös kunnon kuhaköriläitä. Kesäkuun rauhoituskaan ei ehkä paljoa hyödyttäisi, jos säädettyjen alamittojen puitteissa poistetaan kertaakaan kutematonta kalaa. Olisi hienoa, jos me vapakalastajat ja kilpailijat jatkaisimme rakentavana esikuvana Lohjanjärven kalastuspolitiikassa. Rakentavasti Timppa ps. omat kuhan vakitsydeemit 18 cm Karikot, 18 cm Originaalit, 15 ja 20cm Nisset ja 23 cm Westin Jättet eivät nekään karsi kaikkia alamittoja, jonkun verran toki. Kisoissa olisin noilla hännillä
|
|
|
Post by J on Jul 19, 2010 15:43:11 GMT 4
Samaa mieltä kun Tupe yllä, verkkokalastus sääntöihin rajut muutokset myös!Kuhan alamitta voitaisiin nostaa 45cm, eikä vain kisoissa vaan yleiseksi alamitaksi Lohjanjärvessä.. Mitä tulee kalastuksenvalvontaan, niin tuskin sitä suorittaa lohjalla kukaan! Varmasti paljon luvattomia verkkoja..
|
|
|
Post by jal on Jul 25, 2010 1:28:00 GMT 4
Minulle on myös parin viimevuoden aikana mieleen, että kuhan alamitan nostaminen järvessä ei olisi ollenkaan pahasta, sen verran iso osa kuhista on alamittoja. Verkkokalastus on villiä, sitä en kiellä, mutta onko vetouistelussakaan enää järkeä Lohjanjärvellä? Laskin tuosta huvikseni, että Kuhauistajassa 63 venekuntaa sai kaloja. Keskimäärin näiden venekuntien saaliin paino oli siinä 6kg. Pyöreinä olisi noin 8kg. Jos yhden kuhan keskipaino on siinä 700g niin tarkoittaa se, että kisassa saatiin reippaat 700 mitallista kuhaa. Jos suurin osa kuhista on alamittaisia niin niitä on käynyt veneissä yhden kisan aikana reippaasti yli tuhat. En tiedä miten uistimesta vapautettu alamittainen kuha jatkaa elämäänsä järvessä, mutta varmasti iso osa näistä kuolee. Kisoja järjestetään Lohjanjärvi Cupin puitteissa 5 ja siihen päälle kaikki muut pienemmät kilpailut. Kuhauistaja toki on isoin ja verottaa kuhakantaa eniten, mutta kyllä selillä näkee lomaikaan heinäkuisina iltoina ilman kilpaillujakin kymmeniä uisteluveneitä todella monen vavan arsenaalilla varustettuna.
Itse kalastan järvellä sekä verkolla, että uistellen. Verkoilla en tosin tavoittelekkaan kuhaa, mutta kyllä alamittoja tulee huomattavasti enemmän uistellen kuin verkoilla. Verkkokalastus vaatii valvontaa ja rikkeitä tapahtuu. Mutta nykyisellä uistelumentaliteetilla saadaan yksistään kuhakanta varmasti romahtamaan ja keskikoko laskemaan. Oma ehdotus uisteluun olisi, että rajoitettaisiin vapamäärä viiteen tai kuuteen. Alamitan nosto Lohjanjärvellä olisi ensiarvoisen tottakai myös ensiarvoisen tärkeää jos ja varmasti kun tjk:n esittelemä fakta pitää paikkansa.
|
|
|
Post by Tepa on Jul 25, 2010 13:06:36 GMT 4
Kalat punnitaan pyöreinä..
|
|
|
Post by JAL on Jul 25, 2010 14:42:28 GMT 4
ok... En ole osallistunut kisoihin pariin vuoteen ja silloin muistaakseni punnittiin avattuina. Voi olla että muistan väärinkin. Mutta vähennetään noista laskelmista sitten 1/4 osa.
|
|
|
Post by Tupe on Jul 25, 2010 20:31:34 GMT 4
Kalat on punnittu pyöreinä muutaman vuoden ajan, helpottaa hommaa huomattavasti kun perkuujätettä ei tarvitse järjestäjien siivoilla rannasta. Lisäksi poistaa aika hyvin sen, että kaloja ei pysty venyttämään, toisin kuin jos kurkku on vedetty auki tms..
Alamitasta samaa mieltä, että voisi olla sen 45cm ihan hyvin kisoissa ja muutenkin kalastusalueen virallinen alamitta. Vaparajoituksen alentamista en tosin kannata. Sama 10 vavan käytäntö on lähes kaikissa uistelukilpailuissa Suomessa, samoin SM-kilpailuissa. Kääntöpuolena on kuitenkin se, että kilpailuissa pitää tulla myös kalaa puntarille, jotta porukka jaksaa niihin tulla. Kisojen ns. vakioporukka kyllä kisoissa käy, tuli kalaa tai ei, mutta sitten taas se satunnaisesti kisoissa käyvä porukka on se mistä kato käy nopeiten jos kisamittaista kalaa ei meinaa tulla. 45cm alamitalla tuskin vielä saaliit tosin vähenee ihan hirveästi, 50cm jo tiputtaa puntarille tulevaa kuhamäärää rajusti. Samoilla ja jopa pienemmillä alamitoilla on kuitenkin kuhakisoja järjestetty jo pari vuosikymmentä ja kuha voi Lohjanjärvessä kohtuullisen hyvin tänä päivänä.
Alamitta kuhia tosiaan Kuhauistajassa on varmasti tullut paljon, onneksi niistä kuitenkin suurin osa on uistimissa kiinni niin että roikkuu uistimen takakoukusta, jolloin vapautuskin on helppo tehdä kalaan edes koskematta. Uskoisin, että useimmat niistä selviää hyvin. Kuhauistaja tosiaan on kisoista se jossa kuhaa saadaan selvästi eniten ja samlla alamittoja paljon, muissa kisoissa jo sitten huomattavasti vähemmän ja niillä tuskin on juurikaan vaikutusta kuhakantoihin Lohjalla.
Hyvä, että saadaan keskustelua aikaiseksi.
|
|
|
Post by Ellshoste on May 28, 2019 2:28:50 GMT 4
Buying Free Shipping Isotretinoin Isotrex Best Website <a href=http://gemeds.com>foros comprar kamagra</a> Cialis Non Generico Levitra Tiempo De Duracion Cialis Sin Receta Precio
|
|
|
Post by Kelimpase on Sept 9, 2019 21:33:38 GMT 4
Buy Cheap Generic Propecia <a href=http://arealot.com>replacement for zoloft</a> Isotretinoin For Sale Internet Discount Free Shipping Clobetasol Cheap Legally Online Precios Cialis Original
|
|